Viimeaikaiset kuulumiset kuvakoosteena.

Laiskuus iski kun helteet tuli... jotenka pidemmittä puheitta - tässä kuvakoostetta viime viikkojen tapahtumista, kun en jaksa sen kummemmin niistä tarinoita runoilla...

Kymen Spanielien järjestämän mejä-kokeen virallinen kisamaskotti.

Kotimatkalla väsy yllätti kisamaskotin...

...ja vetämätön olo jatkui myös kotona...

Naapurin porokoirapoikaa, Viliä käytiin yhtenä päivänä moikkaamassa.
Satsa etualalla, taustalla Sissi vasemmalla ja Vili oikealla.

Sissi. Eipä siitä sen enempää...

Ensin tanssin Boriksen kans...

...sitten otin lepiä kotisohvalla.

Uudet liivit.

Uudet valjaat.

Voisitko nyt avata sen oven?

Piiparisen aamupala - ihan v*tun iso hiiri!

Kodinturvajoukot asemissaan.

Joko me kohta noustaan ylös?

Jaalan Pyhäjärvi.

Ja kerta kiellon päälle...

Niin, sanoinko mie jotain siihen suuntaan, että seuraavan kerran mennään näytelmäkehään vasta juhannuksen jälkeen... Olihan tuo Pämpyläinen ilmoitettu eiliseen ryhmänäyttelyyn jo huhtikuun alussa, ennen Pertunmaan näyttelyä. Vielä lauantai-iltana mietin että mennäkö vai eikö mennä... ja näin jälkiviisaana täytyy todeta - kannatti herätä!

Satsalle varsin upea tulos: SERT & ROP! Tuomarina Aila Lehmussaari (arvostelu Satsan omalla sivulla). Näyttelyyn ilmoitettu yht. 5 porokoiraa. Nyt me sit ihan aikuisten oikeasti jäädään sille näyttelytauolle, eli seuraavan kerran misseillään sitten heinäkuussa. Tässä joutessamme treenaillaan lisää pelastuskoiratoimintaa eli hakua ja jälkeä.

Pyöräytinpä samassa näyttelyssä, toisessa kehässä myös fieldspanieli Bonon (Fecimus Santa's Sleigh). Eikä sekään keikka jäänyt ilman kotiinviemisiä: SERT & ROP & RYP-4!

Siinäpä se koko päivä sit vierähtikin Selänpään lentokentällä juostessa... :o)

(tässä julkaisussa Satsan ja Bonon kuvat: Maarit Suur-Näkki)

Haukkuva hakukoiran alku

Satsan kans on käyty nyt kokeilemassa hakua. Tähän astihan se on vain jäljestänyt, joten hieman uuteen maailmaan on nyt siirrytty. 

Ja eikä tuota Pämpylää (ja sen taitoja) voi kuin ihmetellä: jo heti ensimmäisellä harjoituksella oli aivan tietoinen siitä mitä pitää tehdä: Jostain tulee ihmisen haju, ja se pitää löytää. Kovasti teen nenällä töitä - mistä se haju oikein tulee? Tuleeko se täältä vasemmalta? Ei, se tuleekin täältä oikealta... hmmm... vai tuolta edestä? Nuuskinpa tässä vähän maata, jos sieltä löytyisi vastaus. Höh, ei auta yhtään. Nenä uudestaan ilmaan. Hahaa! Se haju tuleekin tuolta takaa! Ja salamana pinkaisu maalimiehen luo. Palkkana kissanruokaa - NAM!

Kotiläksynä (naapurien iloksi) alettiin sitten opettelemaan haukkumista käskystä... ihmeen helposti se haukku sieltä löytyi, vaikka tähän asti on melko lailla haukkumista kielletty. Ja eilen testattiin, että haukkuu myös vieraalle. Eli joskopa sen jonain päivänä sais vielä yhdistettyä maalimieheenkin ilman erillistä komentoa. 

Jäljelläkin käytiin tänään, eikä se sitäkään taitoa ole unohtanut. Hieman arvelutti näinköhän malttaa pitää nenän maassa, kun tuntuu niin voimakkaasti ottavan ilmasta vainua. Kylläpä se vain jäljen nosti ylös, ja lähti suoraan oikeaan suuntaan menemään (takajäljelle ei tällä kertaa aikomustakaan). Alussa oli ehkä intoa enemmän kuin älyä (tai sitä ilmavainua), ja hieman meinasi lähteä hortoilemaan. Tiukalla pidätyksellä Pämpylä ruotuun ja matka jatkukoon hitaasti mutta varmasti. Kulmatkaan eivät tuottaneet juurikaan vaikeuksia, osasi vallan mainiosti etsiä uuden suunnan. Satsan päässä lienee käynyt ajatus että "Varsinaisia pölkkypäitä nää metsään eksyneet, kun tällä tavalla holtittomasti joka suuntaan poukkoilevat..."

Ne on rankkoja nää treenipäivät...